info@carnivalnews.net

Mercedes-Benzin hätäpuhelujärjestelmä vuodesta 1997 alkaen

Tänä päivänä ajoneuvojen verkottuminen on täysin normaalia, mutta 25 vuotta sitten tilanne oli aivan toinen. Niinpä Mercedes-Benz avasi uuden luvun ajoneuvoturvallisuuden parantamisessa, kun se tammikuussa 1997 esitteli valmiin tuotantoversion automaattisesta TELEAID-hätäpuhelujärjestelmästä. TELEAID oli aluksi saatavana 140-korimallin S-sarjan autoihin sekä CL Coupé -malleihin syyskuusta 1997 alkaen. Järjestelmän protoversio oli esitelty ARTHUR-nimellä vuoden 1993 Vision A 93 -konseptiautossa.

Ajoneuvojen automaattinen hätäkutsujärjestelmä kehitettiin osana yhteiseurooppalaista Prometheus-ohjelmaa. Toimintaidea oli esitetty jo 1980-luvulla, mutta sille ei tuolloin ollut riittäviä teknisiä edellytyksiä. Tilanne muuttui 1990-luvulla, kun käyttöön otettiin GPS-satelliittipaikannus, digitaaliset matkapuhelimet sekä ajoneuvojen törmäyssensorit, jotka vastaavat muun muassa turvatyynyjen ja turvavyökiristimien laukeamisesta kolaritilanteissa. Samaan aikaan Mercedes-Benz esitteli APS-navigointijärjestelmän S-sarjassa vuonna 1995.

Nämä kehitysaskeleet mahdollistivat TELEAIDin luotettavan toiminnan: mikäli törmäyssensori havaitsee onnettomuuden, järjestelmä välittää automaattisesti ja langattomasti hätäkeskukseen ajoneuvon sijainnin, ajosuunnan ja matkustajien lukumäärän. Järjestelmän voi aktivoida myös käsin SOS-näppäintä painamalla.

Alkuvaiheen hankaluuksia: TELEAID edellytti kiinteää autopuhelinta

Alkuvaiheessa TELEAIDin toiminta perustui kiinteään, ajoneuvoon erikseen asennettuun puhelimeen, joka lähetti onnettomuustiedot eteenpäin tekstiviestinä. Perusteena oli järjestelmän mahdollisimman luotettava toiminta, sillä kiinteä puhelin kulki varmimmin mukana autossa. TELEAID lanseerattiin ensimmäiseksi Saksassa ja Yhdysvalloissa ja pian sen jälkeen Japanin markkinoilla. Saksassa hätäkeskukset perustettiin varta vasten, kun taas Yhdysvalloissa voitiin tukeutua jo olemassa olevien keskusten toimintaan.

Keväällä 2004 TELEAID tuli saataville kahdeksaan Euroopan maahan Saksan lisäksi. Järjestelmän hyödyntämisessä ilmeni kuitenkin tuttu muna vai kana -ongelma: TELEAID oli lisävaruste ja sen toiminta edellytti kalliin langattoman puhelimen pysyvää asentamista autoon sekä järjestelmän vaatimaa palvelu- ja laskutussopimusta. Asiakkaiden määrä jäi liian pieneksi, jotta näin muodostuvilla tuloilla olisi voitu ylläpitää kattavaa hätäkeskusten verkostoa. Euroopassa TELEAID laitettiin tauolle vuonna 2005, mutta Yhdysvalloissa järjestelmä on toiminut keskeytyksettä tähän päivään saakka.

Teknologinen kehitys: TELEAIDin uusi sukupolvi vuodesta 2012 lähtien

TELEAIDin toiminnan edellytykset paranivat huomattavasti 2010-luvulla teknologian kehityksen ja komponenttien halpenemisen ansiosta. Autoihin asennettiin kiinteä, langattoman tiedonsiirron vaatima moduuli, jolloin järjestelmä tuli riippumattomaksi kuljettajan puhelimesta. Siitä lähtien hätäkutsuvalmius on asennettu Mercedes-Benzeihin kiinteästi. Järjestelmä on aina toimintavalmiina, ja viestit lähtevät keskuksiin paljon nopeammin kuin aikaisemmin. Uuden sukupolven tiedonvälitysjärjestelmä lanseerattiin Euroopassa 2012, Kiinassa 2016 ja Intiassa 2019. Järjestelmä on nyt käytössä 53 markkina-alueella.

Tieto liikkuu autosta eteenpäin edelleen tekstiviestimuodossa, koska tekstiviestit toimivat luotettavasti matkapuhelimissa ja keskuslaitteissa riippumatta niiden iästä ja sukupolvesta. Lisäksi voidaan käyttää ääniviestejä. Järjestelmää on muokattu niin, että hätäviestit toimivat myös uusimmissa 4G- ja 5G-verkoissa. Mercedes-Benz myös kehittää järjestelmää jatkuvasti. Puhelu voidaan nyt avata paitsi painamalla kattoyksikössä sijaitsevaa SOS-näppäintä, myös MBUX-järjestelmässä äänikomennolla.

Viestinnässä on huomioitu kansallinen sekä kansainvälinen ja rajat ylittävä liikenne. Mikäli matkustettaessa ulkomailla paikalle tarvitaan apua, Mercedes-Benz-hätäpuhelukeskus Euroopassa välittää pyynnön ja tilannetiedot suoraan paikalliselle hätäkeskukselle, joka puolestaan organisoi pelastustoimet onnettomuuspaikalla. Onnettomuuden tapahtuessa Suomessa, auto on samalla tavalla automaattisesti yhteydessä Mercedes-Benz- hätäkeskukseen. Sieltä tarkistetaan etädiagnoosin avulla kuinka monta turvatyynyä on lauennut, ovatko turvavöiden kiristimet aktivoituneet, varmistetaan onko kyseessä korkeajänniteakulla varustettu sähköauto sekä paikallistetaan auto. Mercedes-Benz – hätäkeskus voi myös soittaa autoon ja tarkistaa tilanteen. Keski-Euroopassa sijaitseva Mercedes-Benz- hätäkeskus välittää tiedot onnettomuudesta Suomen hätäkeskukseen, joka saa näin tarkat ensitiedot ja alustavaa tietoa onnettomuuden vakavuudesta sekä turvavöiden käytön perusteella arvion onnettomuusautossa mukana olleiden henkilöiden lukumäärästä.

Mercedes-Benzin alkuperäinen TELEAID ja sen seuraavat kehitysaskeleet osoittivat tietä EU-tason turvajärjestelmille. Euroopan Unioni määräsi ajoneuvojen eCall-hätäpuhelujärjestelmät pakollisiksi varusteiksi huhtikuusta 2018 lähtien.

Trackbacks & Pings

Vastaa