info@carnivalnews.net

S-Pankin autokysely: Suomalaisten ihanneauto on taloudellinen, turvallinen – ja hyvännäköinen

Suomalaiset arvostavat autossaan taloudellisuutta ja turvallisuutta. Toisaalta viidennekselle on tärkeää auton ulkonäkö ja merkki. Auton hankintaan liittyvät päätökset tehdään pääosin yhdessä puolison kanssa, mutta yli kolmasosa parisuhteessa elävistä sanoo maksavansa itse kaikki auton kulut. Tiedot selviävät S-Pankin autokyselystä.

Poikkeuksellisesta keväästä huolimatta autokuume alkaa jälleen monella nousta. Tutkimusyhtiö Kantarin huhtikuun lopussa tekemän Covid-tutkimuksen mukaan vain 5 prosenttia auton hankkimista harkinneista suomalaisista oli päättänyt lykätä suunnitelmaa.

Autokaupoilla suomalaiset arvostavat eniten taloudellisuutta. S-Pankin Kantarilla teettämässä autokyselyssä vastaajia pyydettiin nimeämään auton tärkeimmät ominaisuudet. Tärkeimmäksi koettiin, että auto on taloudellisesti järkevä valinta, tätä mieltä oli 70 prosenttia vastaajista. Seuraaviksi nousivat turvallisuus (56 %) ja helppo ajettavuus (43 %). Toisaalta noin viidennes vastaajista on sitä mieltä, että auton on oltava hyvännäköinen ja yhtä moni pitää tiettyä merkkiä tärkeänä.

”Auton ostajina suomalaiset ovat järkikansaa. Toisaalta tulokset antavat aihetta pohtia, että pidämmekö itseämme järkiperäisempinä kuin todellisuudessa olemme. Kahvipöytäkeskusteluissa kuitenkin moni meistä hehkuttaa silmää hivelevää auton ulkonäköä. Ja auton merkilläkin on väliä”, miettii S-Pankin lainojen kehityspäällikkö Päivi Huttunen.

Naisille turvallisuus ja ajamisen helppous on vielä tärkeämpää kuin miehille. Viidennes naisista pitää tärkeänä esimerkiksi helppoa parkkeeraamista, kun miehistä näin vastasi vain 5 prosenttia.

Yli kolmasosa parisuhteessa elävistä vastaajista maksaa yksin kaikki auton kulut

Kaksi kolmasosaa (65 %) puolison kanssa yhdessä asuvista vastaajista tekee auton hankintaan liittyvät päätökset, kuten ostopäätöksen ja auton valinnan, yhdessä puolison kanssa. Noin neljännes ilmoitti tekevänsä kaikki autoon liittyvät päätökset itse.

Autoilusta aiheutuvat kustannukset eivät jakaudu yhtä tasan pariskuntien kesken. Reilu puolet, 57 prosenttia, jakaa autoilusta aiheutuvia kustannuksia puolison kanssa. Yli kolmasosa vastaajista sanoo maksavansa itse kaikki kulut – toisaalta alle kymmenesosa on sitä mieltä, että puoliso maksaa kaikki kustannukset. Suurin osa (84 %) pitää kulujen jakautumista kuitenkin oikeudenmukaisena.

”Mietimme usein tarkkaan, miten esimerkiksi yhteisen asuntolainan kulut jaetaan. Olisi hyvä keskustella myös muista yhteisistä menoista ja sopia asiat reilusti niin, että pariskunnan molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Ja jos auton on tarkoitus olla yhteinen, niin omistusoikeus kannattaa myös merkitä molempien nimiin”, sanoo Huttunen.

”Auton hankinta ja ylläpito voi olla yllättävänkin kallista. Omaa budjettia voi laskea vaikkapa niin, että asumiseen lainanlyhennyksineen saisi mennä korkeintaan 40 prosenttia talouden nettotuloista ja muihin pakollisiin kuluihin, kuten ruokaan, 30 prosenttia. Lopuilla 30 prosentilla pitäisi pystyä maksamaan loput menot, eli esimerkiksi autoilu laina- ja käyttökuluineen”, Huttunen vinkkaa.

Käytettykin auto käy hyvin suomalaiselle

Autokyselyn perusteella suomalaiset eivät pidä tärkeänä, että auto on uusi: vain 7 prosenttia oli nostanut uutuuden tärkeimpien kriteerien joukkoon. Huttusen mukaan käytetty auto ei kuitenkaan ole yhtä kuin edullinen auto, sillä suomalaisen autokannan pikkuhiljaa uudistuessa myös käytettyjen autojen varustelu ja sitä myötä myös hinta nousevat.

”Uusi auto rahoitetaan usein autoliikkeen kautta saatavalla rahoituksella, mutta käytetyn auton ostoon monet ottavat pankista kulutusluottoa”, Huttunen kertoo. Esimerkiksi S-Pankin S-Lainan yksi tyypillisimmistä käyttökohteista on käytetyn auton ostaminen.

Kolmasosa nuorista harkinnut autoilun vähentämistä

Autokyselyyn vastanneista viidennes on harkinnut autoilun vähentämistä tai lopettamista viimeksi kuluneen vuoden aikana. Alle 30-vuotiaista vastaajista vähentämistä oli harkinnut lähes kolmasosa. Yleisimpänä syynä vähentämiselle pidetään auton käytöstä aiheutuvia kustannuksia sekä ympäristösyitä.

Kaikista vastaajista 6 prosenttia piti tärkeänä, että auto on sähköauto tai hybridi. Pääkaupunkiseudulla, missä latauspisteitä on paremmin saatavilla, näin ajatteli selvästi useampi, 12 prosenttia.

Autokyselyn toteutti Kantar S-Pankin toimeksiannosta. Kysely tehtiin Gallup Forum paneelissa (kohdistus 18–74-vuotiaat, joilla auto taloudessaan). Tulokset on painotettu vastaamaan väestöä ko. kohderyhmässä. Vastaajia oli 1 197 henkilöä. Kysely toteutettiin online-kyselynä vastaajan suosimalla laitteella. Tiedonkeruun ajankohta oli 14.2.–19.2.2020. Virhemarginaali on korkeintaan 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa koko vastaajajoukossa.

Lähde: S-Pankki

Vastaa