info@carnivalnews.net

Volvo Cars ja Northvolt avaavat Göteborgiin tutkimus- ja kehitystyökeskuksen

Volvo Cars ja Northvolt avaavat yhteisen tutkimus- ja kehitystyökeskuksen Göteborgiin osana kolmen miljardin euron investointia akkujen kehitykseen ja valmistukseen.

Vuonna 2022 toimintansa aloittava tutkimus- ja kehitystyökeskus synnyttää satoja uusia työpaikkoja Göteborgiin ja tekee samalla Volvosta yhden harvoista automerkeistä, jotka vastaavat kokonaisvaltaisesti akkukennojen kehitystyöstä ja tuotannosta.

Aikaisemmin tänä vuonna annetun kumppanuusilmoituksen jälkeen Volvo ja Northvolt ovat nyt allekirjoittaneet sitovan sopimuksen perustaa yhteisyritys akkujen kehitystä ja kestävää tuotantoa varten Volvon uuden sukupolven sähköautoihin.

Göteborgin uuden tutkimus- ja kehitystyökeskuksen perustamisen jälkeen vuorossa on uuden tehtaan rakentaminen Eurooppaan. Siellä valmistetaan uuden sukupolven akkukennoja, jotka on kehitetty erityisesti uusia Volvon ja Polestarin täyssähköautoja varten. Tehtaan tarkka sijainti vahvistetaan vuoden 2022 alkupuolella.

Tutkimus- ja kehitystyökeskus sijaitsee lähellä Volvon omia tutkimus- ja kehitystyötoimintoja sekä Northvoltin nykyistä Northvolt Labs -innovaatiokeskusta Ruotsin Västeråsissa. Tämä varmistaa synergian ja tehokkuuden akkuteknologioiden kehityksessä.

“Kumppanuutemme Northvoltin kanssa varmistaa korkealaatuisten ja kestävästi tuotettujen akkujen toimituksen uuden sukupolven sähköisiin Volvoihin. Se vahvistaa ydinosaamistamme ja muutostamme pelkkiä täyssähköautoja valmistavaksi yhtiöksi”, Volvon pääjohtaja Håkan Samuelsson toteaa.

Kumppanuus keskittyy kehittämään räätälöityjä akkuja, jotka antavat Volvo -kuljettajille toimintamatkaa ja nopeita latausaikoja. Volvo työskentelee Northvoltin kanssa luodakseen akuille kokonaisvaltaisen järjestelmän, jossa se kehittää ja valmistaa akut itse. Syvä integraatio on tärkeää, sillä akku on sähköauton suurin yksittäinen kustannustekijä sekä suuri osa hiilijalanjälkeä.

“Volvo on erinomainen yhteistyökumppani tuottaessamme Euroopassa akkukennoja, joilla on erittäin pieni hiilijalanjälki ja jotka on optimoitu uuden sukupolven sähköautoja varten”, Northvoltin pääjohtaja Peter Carlsson sanoo.

Volvo ja Northvolt ovat loppumetreillä uuden eurooppalaisen akkutehtaan sijainnin valinnassa. Tehtaan potentiaalinen vuosikapasiteetti on 50 gigawattituntia (GWh), mikä riittäisi noin puolelle miljoonalle autolle vuodessa. Rakennustyöt käynnistyvät vuonna 2023, ja laaja-alainen tuotanto alkaa vuonna 2026. Tehtaan odotetaan työllistävän jopa 3 000 henkilöä.

Akkutoimitussopimusten lisäksi yhteistyö Northvoltin kanssa täyttää Euroopassa akkukennotarpeet, jotka ovat tärkeä osa Volvon kunnianhimoisia sähköistämissuunnitelmia. Tavoitteena on saavuttaa täyssähköautoille 50 prosentin osuus kokonaismyynnistä tämän vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Vuoteen 2030 mennessä Volvon tavoitteena on myydä pelkkiä täyssähköautoja.

Yhteistyö Northvoltin kanssa on avainasemassa Volvon tavoitteessa tulla premium-sähköautosegmentin johtajaksi sekä pelkkien täyssähköautojen valmistajaksi vuoteen 2030 mennessä. Se edustaa myös merkittävää askelta Volvon omien kehitystyöresurssien vahvistamisessa.

Vastaa