info@carnivalnews.net

Vahinkotilastot osoittavat: Henkilöautot kolaroivat tammi- ja toukokuussa – nyt menossa rauhallisin aika

Autoleasingyritys LeasePlanin vahinkotilastot kertovat, että loka-, marras- ja joulukuussa sattuu vähiten autovahinkoja. Selvä trendi on myös siinä, että eniten tulee kolhuja tammikuussa ja toukokuussa. Arkipäivisin vahinkoja sattuu melko tasaisesti ja sunnuntai on odotetusti se turvallisin päivä.

LeasePlan on kerännyt vuosien ajan vahinkotilastoja siitä, milloin tapahtuu eniten henkilöautovahinkoja. Commercial Data Analyst Anton Holmström löytää tilastoista selvän trendin, joka toistuu vuosien 2016 ja 2021 välisenä aikana.

– Loppuvuosi on syyskuusta alkaen joulukuun loppuun kaikista rauhallisinta aikaa, vaikka liukkaat kelit ovat juuri alkaneet. Tai ehkä juuri se tekee leasingautojen kuljettajista varovaisempia. Pyhien jälkeen tammikuussa taas henkilöautojen vahingot yleistyvät. Kun joulukuun vahinkolukema oli esimerkiksi vuosina 2016–2021 alimmillaan 7,09 prosenttia oli tammikuussa määrä jo 9,50 prosenttia. Tammikuun lisäksi toukokuussa sattuu eniten vahinkoja, Holmström kertoo.

Tammikuussa selvä nousu

Holmström ja Head of Insurance Mika Väisänen ovat huomanneet aikaisemminkin, että kuukausissa on eroja. Esimerkiksi kesäkuukaudet ovat yleisesti kevättalvea rauhallisempia. Yllätys molemmille oli kuitenkin se, että loppusyksyllä autovahinkojen määrä laskee selvästi. Miehet miettivät myös syytä siihen, miksi tammikuussa tulee selvä piikki vahinkotilastoihin.

– Yksi syy on varmasti se, että eteläiseen Suomeen kunnon talvi saapuu usein vasta alkuvuodesta ja autokantamme keskittyy Etelä-Suomeen. Joulukuussa pitkät pyhät vähentävät työmatkaliikennettä, mikä pudottaa vahinkojen määrää. Keväällä taas nopeudet kasvavat kesärajoitusten tullessa voimaan, mutta tiet voivat vielä olla paikoin jäisiä tai talven jäljiltä hiekkaisia ja routavaurioisia, Väisänen miettii.

Sunnuntai on autojenkin lepopäivä

Viikonpäiviä keskenään vertaileva tilasto taas saa vakuutusasiantuntijat vain nyökyttelemään. Arkipäivissä erot jäävät suurimmillaan 0,7 prosenttiin. Tiistaina (15,74 %) ja torstaina (15,71 %) on eniten henkilöautovahinkoja, kun lauantaina hiljenee (12,44 %) ja sunnuntai on kaikista rauhallisin (9,93 %).

– Pakettiautojen puolella tilastot kertovat saman tuloksen viikonpäivien vertailussa. Viikonloppuisin valtaosa tuotantoautoista ei edes ole ajossa, mutta arkipäivissä ei ole vahinkotilastojen mukaan poikkeamia, Holmström toteaa.

LeasePlanin tilastoja tarkasteltiin vuosilta 2016–2021. Mukana ovat muun muassa törmäysvahingot liikenteessä ja pysäköintialueella, kaistanvaihdot, ojaanajot ja eläinvahingot.

LeasePlan on maailman suurimpia autoleasingyrityksiä, ja johtava yritysautojen hallinnointi- ja rahoitusyhtiö. LeasePlan hallinnoi globaalisti noin 1,9 miljoonaa autoa 30 maassa.

Suomessa toimimme yli 100 hengen voimin kokonaisvaltaisena autoasioiden ulkoistuskumppanina eri kokoisille yrityksille, yhteisöille ja kuluttajille. Hallinnoimme Suomessa yli 25 000 ajoneuvoa yli 900 asiakasyrityksessä. Toimimme myös käytettyjen autojen myyntiliikkeenä.

LeasePlan on sitoutunut edistämään nollapäästöjä liikenteessä. Tuemme asiakkaidemme tavoitteita vastuulliseen ja ympäristöystävällisempään liikkumiseen. Lue lisää: www.leaseplan.fi

Vastaa