info@carnivalnews.net

Mercedes-Benzin markkinaosuudet uusiin ennätyksiin 2022

Mercedes-Benz saavutti 6,4 prosentin osuuden Suomen henkilöautokaupasta

Mercedes-Benzin vuosi 2022 päättyi uusiin ennätyslukuihin. Tähtimerkki saavutti kaikkien aikojen tähän saakka kaikkien aikojen korkeimman markkinaosuutensa eli 6,4 prosenttia kotimaan henkilöautorekisteröinneistä. Edellisvuodesta osuus nousi 0,5 prosenttiyksikköä. Seitsemän vuoden takaiseen tilanteeseen (2015) verrattuna osuus on kasvanut jo 1,7 prosenttiyksikköä. Näillä luvuilla Mercedes-Benz on jälleen myös maan eniten rekisteröity saksalainen premium-automerkki. Ykköstila on jo kuudes peräkkäinen.

Suomalaisille asiakkaille toimitettiin yhteensä 5265 Mercedes-Benz-henkilöautoa vuonna 2022. Malleittain kysytyimmät olivat CLA-sarja (675 kpl), A-sarja (664), C-sarja (651), GLC-sarja (525), E-sarja (509), Sprinter (385) ja GLE-sarja (338). Kaksi kolmesta (65,7 %) rekisteröidyistä Mercedes-mallista oli eri tavoin sähköistettyjä autoja.

Pakettiautoissa ennätyksellisen suuri osuus, 17,3 prosenttia alan rekisteröinneistä

Mercedes-Benz-pakettiautoja rekisteröitiin Suomessa 1935 kappaletta vuonna 2022, ja tähtimerkki oli maan toiseksi suosituin pakettiautoasiakkaiden valinta. Samalla markkinaosuus pakettiautoissa nousi uuteen ennätyksen eli 17,3 prosenttiin alan kaupasta. Lukumääräisesti myynti kasvoi 149 autolla eli 8,3 prosenttia. Kolmen kärkimerkin joukossa vain Mercedes-Benz kykeni kasvattamaan osuuttaan viime vuonna. Maan yhteenlaskettu pakettiautorekisteröinti väheni 13,2 prosenttia vuonna 2022.

Mercedes-Benz EQE SUV:n hinnat alkavat 97390 eurosta, latauksella jopa 539 kilometriä

EQE-sarjan odotetun SUV-malliston hinnat on julkaistu Suomessa. Täyssähköisen maasturimallin hinnastot alkavat EQE 350 4Maticin 97 390 eurosta. Muut saatavana olevat mallit ovat EQE 500 4Matic (104 550 euroa) ja Mercedes-AMG EQE 43 4Matic (129 350 euroa). Kaikissa malleissa on noin 90 kWh:n akkukapasiteetti: aloitusmallissa 89 kWh (netto) ja kahdessa muussa 90,6 kWh. Akkutakuu on 10 vuotta/250 000 kilometriä.

EQE SUV -malliston teholukemat vaihtelevat 215–350 kW:n välillä (292–476 hv) ja vääntö vastaavasti 765–858 Nm:n välillä. EQE 350 4Maticin keskikulutus on 19,1 kWh/100 km ja toimintamatka latauksella 539 kilometriä. EQE 500 4Maticin vastaavat luvat ovat 19,3 kWh ja 540 kilometriä, Mercedes-AMG EQE 43 4Maticin puolestaan 22,8 kWh ja 475 kilometriä. Arvot perustuvat  vertailukelpoiseen WLTP-mittaukseen.

EQE:n vakiovarustelu on poikkeuksellisen kattava ja sisältää esimerkiksi Keyless-Go-mukavuuspaketin, sormenjälkitunnistimen, digitaalisen 12,3-tuumaisen (31,2 cm) mittariston, 12,8-tuumaisen (32,5 cm) OLED-keskinäytön, MBUX-multimediajärjestelmän sekä LED High Perfomance -ajovalot adaptiivisella kaukovaloavustimella. Autossa on 11 kW:n sisäinen AC-laturi ja 170 kW:n DC-pikalatausliitäntä. Mercedes-AMG-version AMG-ulko- ja sisävarustusta täydentävät muun muassa AMG Ride Control -ilmajousitus, Digital Light -ajovalot sekä nelipyöräohjaus 9 asteen ohjauskulmasäädöllä.

Linkki EQE SUV-hinnastoon:  https://www.mercedes-benz.fi/passengercars/models/suv/eqe/finance.html

Hydron vähähiilinen alumiini käyttöön Mercedes-EQ-sähköautoissa tänä vuonna

Mercedes-Benz ja norjalainen Hydro ovat aloittaneet yhteistyön vähähiilisen alumiinin käytön lisäämiseksi autotuotannossa. Hydron kehittämän alumiiniraaka-aineen CO2-jalanjälki on uusiutuvan valmistusenergian käytön ansiosta jopa 70 prosenttia pienempi kuin Euroopassa keskimäärin. Materiaali otetaan käyttöön Mercedes-EQ-malliston valmistuksessa jo tämän vuoden aikana. Siirtymä on osa vuoteen 2030 saakka ulottuvaa niin sanottua vihreä alumiini -hanketta, jossa tämän kevytmetallin valmistuksesta ja tuotannosta johtuvat CO2-päästöt pyritään pudottamaan lähelle nollaa. Samalla lisätään kierrätysalumiinin hyödyntämistä autoteollisuuden uusioraaka-aineena.

Trackbacks & Pings

  • F1 kausi 2023 ja eurooppalaiset tallit - Eurooppalaiset autot :

    […] Eurooppalaisilla talleilla on ollut merkittävä rooli Formula 1 -historiassa, ja monet menestyneimmistä kuljettajista ovat kilpailleet juuri eurooppalaisten tallien väreissä. Esimerkiksi Michael Schumacher ja Sebastian Vettel ovat voittaneet yhteensä 11 maailmanmestaruutta Ferrarin tallissa, ja Lewis Hamilton on voittanut seitsemän mestaruutta Mercedes-tallissa. […]

    1 vuosi ago
  • Mercedes-AMG ONE - Eurooppalaiset autot :

    […] tullakseen legendaksi: Mercedes-AMG ONE. Affalterbachista lähtöisin oleva poikkeuksellinen, nykyaikainen, tieliikennekelpoinen […]

    9 kuukautta ago

Vastaa