info@carnivalnews.net

Hanskaatko liikennesäännöt?

Jos näkyvyys suojatielle on rajoittunut, on hidastettava ja tarvittaessa pysäytettävä ennen suojatietä. Kuvitus: Jussi Kaakinen / Liikenneturva

Moni kokee osaavansa liikennesäännöt, mutta Liikenneturvan tuore kysely osoittaa pientä vajetta ihan perusteissakin, kuten suojatiesäännöissä. Maanantaina 25.4. alkaa etätapahtumien sarja, jossa kerrataan keskeisiä liikennesääntöjä ja tieliikennelain uutuuksia. Ensimmäisessä tapahtumassa keskitytään Turkuun ja väistämissääntöihin, luvassa on myös pyöräilyä ja sähköpotkulautailua.

Kun Liikenneturvan kyselyssä* vastaajia pyydettiin arvioimaan sääntökokonaisuuksien osaamista yleisellä tasolla, vain 70 prosenttia koki, että suojatiesäännöt osataan edes melko hyvin. Pientä epäselvyyttä oli tilanteesta, jossa näkyvyys suojatielle on rajoittunut esimerkiksi liikenteen jonoutumisen takia. Kahdeksan prosenttia tiesi väärin tai ei osannut sanoa, pitääkö silloin suojatien eteen hidastaa tai pysähtyä.

”Jos ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen, sitä ei saa ohittaa pysäyttämättä, ellei ohittajan ja ohitettavan väliin jää suojakoroketta tai vapaata ajokaistaa. Jos näkyvyys suojatielle on jollain muulla tavalla rajoittunut, on hidastettava ja tarvittaessa pysäytettävä ennen suojatietä”, muistuttaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Elias Ruutti Turusta.

Totta vai tarua? Suojatien eteen pitää hidastaa tai pysähtyä, jos näkyvyys on rajoittunut esimerkiksi liikenteen jonoutumisen takia.

Lähes joka toinen suomalainen pitää sähköpotkulautailua jalkakäytävällä vakavana liikennerikkomuksena.

Sääntöjen osaamattomuudesta niiden noudattamattomuuteen

Kokemus siitä, että suojatiesääntöjä ei osata, voi kummuta myös käytännön noudattamattomuudesta. Liikenneturvan kyselyyn vastanneista autoilevista peräti joka viides kertoo vähintäänkin joskus ajaneensa pysähtymättä eteenpäin, vaikka jalankulkija oli tulossa suojatielle.

”Suojatien tulisi olla turvallinen tien ylityspaikka. Tähän vaikuttaa jokaisen kuljettajan käyttäytyminen. Suojatiellä tulee antaa jalankulkijalle tietä. Kun hidastaa ja tarvittaessa pysäyttää hyvissä ajoin ennen suojatietä, auttaa myös muita havainnoimaan suojatien ja huomaamaan sitä ylittävät”, Ruutti ohjeistaa.

Kuinka usein olet ajanut pysähtymättä eteenpäin, vaikka jalankulkija oli tulossa suojatielle?***

***Lähde: Liikenneturva ja Kantar TNS Oy 2022. N=842 (autoilevat vastaajat).

Väistämissäännöt tutuiksi

Yksi pitkäaikainen debattia aiheuttanut teema koskee suojatiellä pyöräilyä. Liikenneturvan viime vuoden kyselyyn** vastanneista yli puolet uskoi virheellisesti, ettei ajorataa saa ylittää suojatietä pitkin pyöräillen. Vuoden 2020 kesäkuussa voimaan tullut tieliikennelaki selkeytti pykäliä tältä osin ja nyt laissa todetaan selkeästi, että ajoradan saa ylittää suojatietä pitkin pyöräillen.

Totta vai tarua? Ajoradan saa ylittää suojatietä pitkin pyöräillen.

”On tosin huomattava, että suojatiesääntö koskee jalankulkijan väistämistä. Pyöräilevän ja autoilevan kulkujärjestys ja väistämisvelvollisuudet ratkotaan erikseen, väistämissääntöjen tai liikennemerkkien perusteella. Esimerkiksi kääntyvän kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää pyöräilijää”, Ruutti huomauttaa.

Erityisesti pyöräilevien ja autoilevien väliset väistämissäännöt ovatkin ensimmäisenä aiheena Liikenneturvan etätapahtumissa. Tapahtumat järjestetään 12 paikkakunnalla, joten luvassa on esimerkkejä liikennetilanteista ja niissä toimimisesta ympäri Suomen. Kevään ensimmäinen tapahtuma pidetään Turusta käsin maanantaina 25.4. ja aiheena ovat siis väistämissäännöt.

”Turkulaiset tuntevat Portsan eli Port Arthurin, jossa talot peittävät risteyksessä näkyvyyden suojateille. Vasta suojatien eteen pysähtyessä on mahdollisuus havainnoida risteävä pyörätie ja jalkakäytävä molempiin suuntiin. Vaikka liikenneympäristöt voivat tarjota paikallisia erikoisuuksia, liikennesäännöt ovat kaikille samat. Osallistua voi siis mistä tahansa, vaikka kännykän välityksellä kuulolle tai esittämään mieltä askarruttavia kysymyksiä”, Ruutti kannustaa.

Tapahtumat keväällä:

Vastaa