info@carnivalnews.net

Eurooppalaisen autoilun tulevaisuus

Sähköautoilu lisääntyy – se on fakta. Itseohjautuvat autot ovat suunnittelupöydillä, mutta niiden tuleminen liikenteeseen isommassa mitassa on vasta viihdeteollisuutta – pienemmässä mitassa esimerkiksi kaupungeissa ja kaupunginosissa itsestään liikkuvat kulkuneuvot voivat olla totta nopeallakin aikajaksolla. Mikä on varmaa tulevaisuudessa, on se, että nykyiset polttomoottorit siirtyvät sivuun, aivan samalla tavalla kuin pelihuoneet häviävät onnenpelien pelaamisessa mobiilipelaamiselle – arkemme muuttuu tekniikan kehittyessä.

Kuljettajaa avustavat järjestelmät ovat tosin arkipäivää jo nyt ja niiden määrä tulee kasvamaan koko ajan. Esimerkkejä aktiivisista järjestelmistä ovat muun muassa automaattinen hätäjarrutus ja erilaiset kaistanpidon järjestelmät.Uusi, vuosina 2021–2025 voimaan astuva turvallisuusasetus tuo pakollisina varusteina uusiin ensirekisteröitäviin autoihin monia kuljettajaa aktiivisesti avustavia järjestelmiä.

Saksa ja 2022

Saksa sallii itseajavat autot moottoriteillä, mutta vaatimuksena on kolmostason automaatio ja rajoitettu nopeus 60 km/h. Viime vuonna Saksassa ajatus oli vielä että sallittaisiin vain nelostason automatisaatio. Nelostasolla auto voi liikkua ilman kuljettajan toimia niin sanotuissa normaaleissa liikenneolosuhteissa. Kuljettajan puuttumista auton hallintaan edellytetään tällöin vaativissa oloissa eli esimerkiksi kovassa lumi- tai vesisateessa. Autoteollisuus on jo pitkään lobannut itseohjautuvuuden vapauttamista. Esimerkiksi suurten saksalaisten autonvalmistajien mukaan tarvittava teknologia on jo olemassa, eikä neljännen tason tiellä enää ole kuin lainsäädännöllisiä ja henkisiä esteitä. Jälkimmäisellä viitataan tavallisten kansalaisten ennakkoluuloihin, jotka paljastuvat kaikissa itseohjautuvuudesta tehdyissä mielipidekyselyissä.

Robottitaksit ja pienlinja-autot ovat jo liikenteessä

Näitä erilaisia robottitakseja ja pieniä linja-autoja on ympäri maailmaa jo rajatusti liikenteessä. Se todistaa, että tekniikka on periaatteessa valmis, mutta massatuotantoon saakka tämä tekniikka ei ole vielä tulossa, sillä infrastruktuuri ei ole olemassa. Jo pelkästään siirtyminen pois polttomoottoreista on aiheuttanut suurta vastarintaa, joten kukaan ei oikeasti voi edes kuvitella, miten tullaan siirtymään liikenteessä uuteen aikaan – paras veto tähän on nimenomaan rajattujen alueiden kautta tapahtuva vähittäinen siirtyminen ja silloinkin on todennäköistä että harvempaan asutuille alueille tullaan kehittämään ajoneuvot, jotka toimivat kuskien toimesta- tai sitten siirrytään suoraan jonkintyyppiseen lentävään kulkuneuvoon, jonka avulla voidaan ohittaa tiestön vaatimukset.

Investoinnit jatkuvat Euroopassa

Autonomisen ajamisen tekniikkaan toki investoidaan edelleen miljardeja. Sitä tutkitaan ja edistetään, usein monen autonvalmistajan, alihankkijan ja teknologiatalon yhteisin voimin. Yhteistyötä tällä saralla tekevät esimerkiksi Volkswagen ja Ford sekä Daimler ja BMW. Kunnianhimo on kuitenkin hiipunut ja aikataulut venyneet, sillä tekniikka on monimutkaista ja kallista, ja rahareikiä autoteollisuudella on muutenkin riittävästi.

Autojen itseajavat ominaisuudet ja keskinäinen verkottuminen mullistavat Euroopan liikennejärjestelmät tulevina vuosikymmeninä. Siksi autovalmistajien yhdistys (ACEA) on laatinut EU:n uuden tiekartan autonomisen liikenteen edistämistoimenpiteistä. Halutaan muistuttaa myös, että nykyisinkin on jo kuljettajaa avustavia toimintoja ja lisää on tulossa käyttöön.

Autojen teknologisen kehittämisen ja lainsäädännön lisäksi autonominen liikenne edellyttää investointeja fyysiseen ja digitaaliseen liikenneinfrastruktuuriin. ACEA:n selvityksen mukaan autonomisen liikenteen kehittäminen edellyttää jo lähivuosina verkottuneiden ajoneuvojen, älykkään infran ja tietojärjestelmien laajamittaista ja rajat ylittävää testaamista todellisissa liikenneolosuhteissa.

Tulevaisuuden kuski

Tulevaisuudessa kulkuneuvot ovat nimenomaan matkustamoja, ei ole enää kuskeja. Robottiautoa ajaessa moni ajattelisi tekevänsä töitä, ottavansa torkut tai viihdyttävänsä itseään vaikkapa pelaamalla. Kolme neljästä vastaajasta uskoo, että liikkuminen tulee muuttumaan suuresti älytekniikan kehittymisen ja yleistymisen myötä.

Maataloudessa tämä on jo totta

Maatalous ja pellot ovat yksi esimerkki rajatusta alueesta, jolla robottimainen toiminta olisi täysin mahdollista jo tänään, aivan kuten teollisuudessa robotit hoitavat jo ison osan ihmisen ennen tekemästä manuaalisesta työstä. Maatalouden tehostamiseen sekä maatalouden työvoimapulaan etsitään ratkaisua ilman kuljettajaa toimivista maatalouskoneista. Maatalouskonevalmistajat Krone ja Lemken ovat yhdessä suunnitelleet ajoyksikköä, johon voidaan liittää erilaisia maatalouskoneita. Viime vuonna konetta on testattu eri maanmuokkaustehtävissä ja kylvössä sekä niittämisessä ja karhotuksessa. Jatkossa kokeillaan lisää eri peltotöitä. Ajoyksikkö on diesel-sähkökäyttöinen ja yltää 230 hevosvoiman tehoon. Voimansiirto renkaisiin ja voiman ulosottoon toimii sähköisesti. Työkoneet kytketään kolmipistenostolaitteeseen. Ajoyksikössä on runsaasti sensoreita, jotka tarkkailevat ympäristöä ja työkonetta. Siten valmistajien mukaan taataan turvallisuus ja optimaalinen työjälki. Ajoyksikkö ja työkone jakavat keräämänsä tiedon keskenään ja toimivat yhtenäisesti kuin yksi kone. Viljelijä kontrolloi työlaitetta kannettavalla älylaitteella. (lähde: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/aff773d6-7559-4d20-a4bf-b68d4)

Uutisia eri aiheista

Oletko kiinnostunut lukemaan ilmastoasiaa, siitä löytyy tietoa ilmastopaketti.fi sivustolta, mutta asiaan liittyvää uutisointia on myös vastuullinensuomi.fi sivustolla. Jos sittenkin mielenkiinto on enemmän ruoka-asioissa ja resepteissä kotioloihin, niin reseptinurkka.fi saattaisi olla sinun sivustosi.

Jos näistäkään ei löytynyt sitä omaa uutta tutustumisen arvoista sivustoa, niin entäpä sitten erilaiset sijoitusvaihtoehdot ja kryptovaluutat vaikka kryptoraha-sivustolta jossa oma kryptovaluutta peli, tai riskibisnes.fi sivustolta, tai sitten jos mielenkiinto onkin pelaamisessa: www.gamingcorner.fi

Toivottavasti näistä löytyi jotain kivaa ja uutta sinullekin.

Vastaa