Dacia Pariisin autonäyttelyssä: Uusi brändi-ilme koko mallistossa
Pariisin autonäyttely, Mondial de l’Auto, avaa ovensa maanantaina 17.10 ensin lehdistölle ja 18.- 23.10. suurelle yleisölle. Dacia on mukana osastolla hallissa 6. Dacialla esillä on koko uudistunut mallisto sekä uutuuskonseptiauto Manifesto. Lisäksi esittelyssä Dacian ensimmäinen hybrid.
KOKO MALLISTO PÄIVITETTY UUTEEN BRÄNDI-IDENTITEETTIIN
Uusi kappale Dacian historiassa on käynnistynyt. Dacian valmistamista autoista tulee aiempaakin houkuttelevampia ja paremmin varustettuja kuitenkaan rahalle saatavasta vastineesta tinkimättä. Dacian uudesta aikakaudesta kertovat uusi identiteetti, uusi logo, uusi muotoilu ja monet muut asiat. Uusi mallisto esitellään nyt ensimmäistä kertaa asiakkaille. Kaikki uudistuneet Daciat tunnistaa DC-merkistä keulalla. Takana ja ohjauspyörässä on jatkossa merkin sijasta tekstilogo. Sisustuksessa on luovuttu kromin käytöstä, jonka tilalla on aiempaa maanläheisempiä materiaaleja ja värejä.
Manifesto-tutkielma – uusien ideoiden laboratorio
Dacian hämmästyttävä Manifesto-tutkielma keskittyy merkin perusarvoihin niitä vahvistaen. Koemallissa toteutuu kaikki, mikä on Dacialle tärkeää. Manifesto on yksinkertainen ja samalla erittäin tyylikäs, vankka ja monellakin tavalla ulkoiluun tarkoitettu. Tehokas, taloudellinen ja ympäristön huomioon ottava ovat myös Manifesto-tutkielmaan sopivia määritelmiä.
Manifesto-tutkielma toimii innovaatioiden laboratoriona, ja auto sekä sen matkustajat ovat läheisessä yhteydessä luontoon. Manifesto-tutkielma ei ole sinällään Dacian tulevaisuuden malli, mutta siinä esiteltäviä ajatuksia nähdään aikanaan esiteltävissä uusissa Dacioissa. Samalla Manifesto-tutkielma avartaa niitä arvoja, joille Dacian menestys perustuu.
Manifesto-tutkielma määrittelee uudelleen mikä on autoilussa tärkeää. Se on erittäin yksinkertainen tuoden samalla matkustajat niin lähelle luontoa kuin mahdollista. Autossa ei nimittäin ole ovia, ikkunoita eikä edes tuulilasia. Autossa ollaan yhtä luonnon kanssa ja nautitaan kaikilla aisteilla sen antimista.
Siitä huolimatta modernia elämää ei ole unohdettu, vaan älypuhelimen käyttö on viety askel nykyistä pidemmälle. Sen voi yhdistää niin kojelautaan kuin ajotietokoneeseen. Jo nykyisissä Dacioissa käytössä olevaa järjestelmää on kehitetty monipuolisemmaksi. Täysin uutena ideana on yksinkertainen YouClip, jolla autoon voidaan kiinnittää monenlaisia järkeviä varusteita.
Uutta ajattelua edustavat myös ajovalot, joita on vain yksi kappale. Mihin tarvitaan kahta, kun yhdellä saadaan yhtä suuri valoteho? Kaiken lisäksi valon voi irrottaa, minkä jälkeen se toimii tehokkaana taskulamppuna.
Dacian eri mallit, kuten Duster, Jogger ja Sandero Stepway ovat jo tarjonneet maasto-ominaisuuksia, kuten korkean maavaran. Manifesto-tutkielmalla on mahdollisuus edetä vielä paljon vaativammassa maastossa. Siinä on neliveto, suuri maavara, kookkaat pyörät sekä kovaan käyttöön suunniteltu kori. Tutkielman ilmattomat renkaat ovat hyvä idea ympäristön kannalta, minkä ohella ne säästävät rahaa. Tärkein ajatus on kestävyys, sillä renkaat eivät voi puhjeta ja ne kestävät yhtä kauan kuin autokin.
Kaiken lisäksi Manifesto-tutkielma kestää hyvin vettä, sillä sen voi siivota sisältäkin painepesurilla. Ennen pesua kannattaa kuitenkin irrottaa makuupusseiksi muuntuvat istuinpäälliset. Kattoteline on kehitetty vielä monikäyttöisemmäksi Sandero Stepwayssa ja Joggerissa käytettävästä. Muunneltavat monitoimikattokaiteet ovat tulossa saataville myös Dusteriin vuoden 2023 aikana.
Manifesto-tutkielman akku on suunniteltu niin, että sen voi kätevästi irrottaa. Sen jälkeen akku toimii niin kodin apuvirtana kuin retkellä eri varusteiden virtalähteenä.
Ympäristö otetaan Manifesto-tutkielmassa huomioon monella tavalla. Sen korin muoviosissa käytetään paljon kierrätettyjä materiaaleja. Matkustamossa on luonnonmateriaaleja, kuten kojelaudan korkkipinta. Uudistuneiden Dacia-mallien tapaan kromia ei enää löydy sisustuksesta.
HYBRID 140 -moottori PIAN SAATAVILLA JOGGERIIN
Dacia-osastolla on tutustuttavana HYBRID 140 -moottori, joka tulee tarjolle ensimmäisenä Dacia Joggeriin, Voimalinjassa hyödynnetään Renault Groupin kehittämää teknologiaa ja siten Dacialla voidaan jälleen ottaa se käyttöön jo hyvin testattuna sekä käytännössä hyväksi todettuna. Hybrid-version myynti alkaa ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2023.
Suomalainen uskalikko maailmalla
Tämä ei liity itse ylläolevaan artikkeliin lainkaan, mutta tiedätkö kuka Arman Alizad on, ja mitä hän on oikeasti tehnyt? Me kokosimme hänestä pienen tarinan. Se kertoo tarinan miehestä, joka ei pelkää laittaa itseään likoon tehdessään tv-viihdettä meille suomalaisille.
Juttua toisesta julkisuuden henkilöstä
Tiedätkö kuka on Essi Unkuri – mistä hän on tullut tutuksi suomalaisille, ja mitä hän tekee nyt? Tutustu Essiin tuon ylläolevan linkin kautta.